Konnamaista touhua!

Jaa tämä:

Hain juuri meidän pienimmän perheenjäsenen joulunvietosta paapan luota. Meidän 15 kuukauden ikäinen vauva Dosie, tai tuttavallisemmin Dosi, tuli perheeseemme 1.8.2017 vajaan vuoden ikäisenä. Dosi on Reunuskonna (testudo marginata), suurin Euroopan maakonnista. Vielä toki pieni, noin 50g painoinen kämmenelle sopiva veikko mutta voi kasvaa melkoisen isoksi möhkäleeksi ja jopa 140-vuotiaaksi. Sukupuolesta ei vielä tässä vaiheessa tiedä, se tarkentuu ajan kanssa.

Dosin matka lemmikkieläinkaupasta kohti kotia alkoi ensimmäisestä selfiestä

Dosi oli nyt ensimmäistä kertaa hoidossa. Päivän-parin poissaolojen ajan konna kyllä pärjäilee kunhan huolehditaan että on vettä ja ruokaa tarjolla mutta nyt kun oltiin viikon verran reissussa niin pakkohan hoitopaikkakin oli hankkia. Konna on vielä niin pieni että ei ole itsenäisesti emmekä me ole laittaneet talvihorrokseen joten veikko on päivittäin liikekannalla. Alamme yrittää kuitenkin horrostamistakin jatkossa. Dosille on rakennettu puinen korkealaitainen laatikko jossa on turvemultapohja jossa saa mönkiä. Laatikkoon on istutettu erilaisia kasveja, osaa konna saa syödä ja osa on maisemoinnin ja luonnollisuuden vuoksi istutettuna. Perusvarusteisiin konnalaatikossa kuuluu UV- ja lämpölamput. Lämpölampun alla on litteitä liuskekiviä jotka absorboivat lämpöä ja joissa konna voi paistatella päivää. Konna hakeutuu itsestään lämpimämmälle tai viileämmälle kivialueelle loikoilemaan, tarpeen mukaan. Toisinaan Dosi möngertää turpeen sekaan joko puoliksi tai kokonaan sen peittoon.

Maakonnat ovat päiväaktiivisia eläimiä. Dosin päivä alkaa aamupäivällä 10 aikoihin, ensin muistuttaen aamukahvia saamatonta minua eli möllöttää pöllämystyneenä luolansa suulla ja ikään kuin orientoituen päivään. Tämän jälkeen hän lämmittelee lamppujen alla ja kun kokee itsensä valmiiksi, aloittaa syömisen ja yleisen aktiivisen touhuamisen terrassaan. Kesäajan ja talviajan aktiivisuuden tasolla on suuri ero. Välillä luulimme että Dosi ottaakin talvihorroksen ihan itsestään mutta muutaman viikon hiljaiselon jälkeen se taas piristyi ja alkoi kulkemisen. Kilpikonnan touhuja katselee mielellään. Vaikka välillä tuntuu että Dosi ei tee mitään muuta kuin vain on, totuus on se että kun selkänsä kääntää niin veikko häärää jo toisella puolella terraariotaan tai yrittää kiivetä kaktuksen sekaan. Olipa Dosi kerran kiivennyt jotenkin kukkamaljakon reunan yli ja taiteili lehtien päällä kävellen ja kukkia syöden. Turpeeseen jää helposti kulkureitit näkyviin ja konna saakin juuri hoidetun, tasaisen turvepinnan näyttämään hyvin nopeasti siltä että boksissa oltaisiin harjoiteltu Jyväskylän ralleihin.

 

Dosin hoitoboksi viritettiin pinnasänkyyn paremman puutteessa 🙂

Tällainen pieni konnanpoikanen, tai tyttönen, herättää yleisesti ottaen ihastuneita ja sympaattisia ajatuksia. Joulun aikana ”paapan” luona käyneet isommat ja pienemmät vieraat olivat kovin kiehtoutuneena katselleet konnan touhuja pinnasängyn pinnojen läpi ja sekä paappa että tämän vaimo kertoivat konnan hoidosta kuin olisivat ihmistaimen hoivasta puhuneet.

Samaan aikaan konna herättää juuri sellaisia leikkimielisen sympaattisia aaaww-huokauksia, mutta myös jotain syvää, ikiaikaista kunnioitusta itse eläintä ja luontoa kohtaan. On vaikea hahmottaa miten todella tuollainen eläin voi elää niin mahdottoman pitkäikäiseksi. Sitoutumisen on oltava kohdallaan ja parhaassa tapauksessa eläin on seuranamme perheessä yli sukupolvien.

Seuraavaksi odotamme kesää ja ulkoaitauksen rakentamista tälle kaverille 🙂

Jaa tämä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *