Liikuntakaverihommia

Jaa tämä:

Olen etuoikeutetussa asemassa. Olen terve, minulla ei ole mainittavia rajoitteita toimintakyvyssäni, olen mielestäni kohtuullinen vuorovaikutustaidoiltani ja kykenen vastaamaan toimistani ja elämään elämääni itsenäisesti. Valitettavasti kaikilla ihmisillä näin ei ole. On ihmisryhmiä joilla on toimintakyvyn rajoitteita jotka voivat olla vammasta johtuvia tai synnynnäisiä. Suomessa asiat ovat suhteellisen hyvin kaikilla ihmisillä, mutta tietyissä asioissa erityistä tukea tai palveluita tarvitseva ihminen voi joutua tyytymään elämänlaatuun joka on, no, ”perushyvää”.

Sinulla ja minulla, ehdottomasti suurimmalla osalla ihmisistä on mahdollisuus vaikuttaa omaan tekemiseen ja kokea elämyksiä jotka ovat perusarjesta eroavia ja irrallisia hetkiä. Toisille tuo elämyksellisyys voi olla sitä että saa tehdä lenkin metsässä, käydä uimahallissa tai harjoitella frisbeen heittoa. Kuinka moni on pysähtynyt miettimään että edellä mainitut aktiviteetit eivät kuulu arkipäivän kirjoon jokaiselle suomalaiselle? Niinpä.

Kuva otettu yhdistetyltä pyöräily- ja metsäretkeltä viime kesänä.

Liikuntakaveritoiminnan yhtenä ajatuksena on osallistaminen. Tarkoitan sillä sitä että myös henkilöille joilla on toimintakyvyn rajoitteita mahdollistetaan osallisuus sellaiseen tekemiseen mitä he haluavat tehdä. Ja mistä he hyötyvät. Kehitysvammaiselle tai sosiaalisesti estyneelle ihmiselle on aivan yhtä tärkeää fyysinen kuormittava harjoittelu kuin meille kaikille. Mielestäni erityisryhmiin kuuluvat ovat ensisijaisen tärkeässä asemassa kun mietitään aktiivisuuden lisääntymisen ja istumisen vähentymisen vaikutuksia kansansairauksia vähentävästi. Sellaiset ihmiset jotka ovat jo lähtökohtaisesti vähemmän osallisia, ovat suuremmassa riskissä saada sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia ja muita inaktiivisuuden provosoimia vaivoja. Ja hei, ei ole olemassa esteitä sille etteikö toimintarajoitteinen ihminen voi harjoittaa kestävyyskuntoaan, lihasvoimaa tai mitä tahansa fyysisten suoritteiden attribuutteja. Jos johonkin asiaan ei pysty se ei tarkoita etteikö tuota asiaa voisi tehdä luovien jollain toisella tavalla.

Olen miettinyt paljon sitä mitä haluan tuoda esiin Liikuntakaveritoiminnassa. Yksittäinen tapaaminen voi ulkopuolisen silmin muistuttaa ohjatun liikuntatunnin järjestämistä mutta asia on monisyisempi. Toiminta on sosiaalista vuorovaikutusta ja sen tukemista, fyysisen taito- ja aktiivisustason arvioimista, harjoittamista ja kehittymistä, se on suorittamisesta irtipäästämistä ja liikunnan ilon kokemista, se on irtautumista perusarjesta, kokemuksien keräämistä, yhdessä olemista, erityisyyden statuksen normalisoimista. Voin järjestää toimintaa ryhmille mutta pienemmissä yksiköissä ja säännöllisesti tavatessa toiminnan luonne on syvällisempää; Liikuntakaveri on myös nimenomaan kaveri, vertainen. Moni tukihenkilötoiminta perustaa samanlaiseen vuorovaikutussuhteen syntymiseen ja syvenemiseen, jolla saadaan aikaan vaikutus joka on itse konkreettista toimintaa tehokkaampaa.

Aika näyttää mihin tämä toiminta tulee muovautumaan. Tällä hetkellä kokemukset ovat hyviä ja jatkan erityisesti toiminnan syvällisempien merkitysten ja vaikuttavuuden kartoittamista ja pohtimista.

Talvi tekee tuloaan ja se mahdollistaa taas aivan uudenlaisia fyysisten aktiviteettien kokeiluja. Olen kontaktoinut joitain tahoja toiminnasta ja tarjonnut palvelua kokeiluluontoisesti joko ryhmille tai yksilöille. Mielelläni vastaan myös kyselyihin, oli kysyjä sitten yksityinen tai organisaatio.

Ville

Jaa tämä:

Vastaa